keskiviikko 23. joulukuuta 2015

22. luukku: karjalanpiirakkaa ja kastiketta

Mikään ei tuo joulutunnelmaa paremmin kuin yhdessä tekeminen. Leivoimme ystävän kanssa karjalanpiirakoita. Oppini olen saanut mummoltani, niinpä tässä päivityksessä kerron, kuinka karjalanpiirakoita tehdään Liperissä, Pohjois-Karjalan tyyliin. Jos sinulla on oma tapasi tehdä piirakoita, pidä niistä visusti kiinni. Arkiset tavat unohtuvat jo parissa sukupolvessa. Karjalanpiirakoiden erilaiset tavat ja tyylit ovat rikkaus ruokaperinteessämme ja ainakin omasta mielestäni ne ovat jo tehdaspiirakoiden kasvattaman sukupolven mielistä unohtumassa. 

Itse puolustan "aitojen" karjalanpiirakoiden muotoa ja tyyliä viimeiseen asti. Olen jopa niin jääräpäinen, etten suostu kutsumaan muita kuin käsintehtyjä, tietyllä tyylillä rypytettyjä piirakoita karjalanpiirakoiksi. Tosin, olen myös tavannut sellaisen ihmisen, joka ei suostunut syömään piirakoita, jotka eivät olleet 100% ruistaikinaan leivottuja... Meitä on moneen junaan. Avonaisemmat mallit ovat omassa kielenkäytössäni joko imatranpiiraita (viittaa eteläkarjalaiseen tyyliin rypyttää) ja tehdaspiirakat ovat alennettu pelkiksi "piirakoiksi". Etelä-Karjalassa tykätään jättää puuron sydän aivan auki niin kuin röppösissä jätetään. Pohjois-Karjalaankin mahtuu monenlaista piirakkaa, mutta pääosin rypytysteknisistä syistä meillä sydän jää kokonaan kuoren peittoon ja ulkonäkö on ns. röpelöisempi kuin mitä monessa tehdastuotteen näköisessä piirakassa on. Röpelöisyys johtuu siitä, että käyttämäni rypytystapa ei nipistä taikinaa peukalon ja etusormen välissä harjanteiksi, jotka jäävät pystyyn, vaan ainoastaan etusormi liikkuu rypyttäessä. Rypyt täytyy myös painaa alas, eikä jättää koholleen, sillä leivinuunissa paistettaessa ylös jätetyt harjanteet palavat. Sähköuunissahan sillä ei ole niin väliä. 

Jotkut tykkäävät suiposta (tässä kuvassa muuten perinteinen ohrapuurotäyte). Mummo aina kielsi jättämästä päitä auki, koska puuro saattaa tulla sieltä ulos. Huomaatte myös, miten tässä tyylissä rypyt "kulkevat" jompaan kumpaan suuntaan.

Pyöreä, "röppösmäinen" tai kukkosta muistuttava tyyli. Kuva täältä.
Tämä puoliavonainen malli on varmaan yleisin itse tehtyjen piirakoiden tyyli. Kuva Kinuskikissalta.

Tämäntyyppisiä piirakoita olen tottunut lapsuudestani asti syömään. Tällaiset piirakat miellän myös niiksi aidoiksi "karjalanpiirakoiksi".

Aloita piirakoiden teko ruistaikinasta. Puuro kannattaa keittää jo edellisenä päivänä tai hyvissä ajoin ennen aloitusta. Itse väsyn aika herkästi jos samaan leivontaryssäkkään tarvitsee keittää puurotkin, siksi keitän sydämen jo edellisenä päivänä.

Omasta mielestäni kuorta on turha tehdä reseptin kanssa, koska kuoren määrää on vaikea arvioida oikein ja sitä on helppo tehdä lisää. Liian iso taikina kuivahtaa helposti ellei sitä peitä huolella. Hyvä taikina ei ole liian kovaa, vaan koostumus on napakka - taikina irtoaa kyllä kulhosta, mutta tarttuu vielä jonkun verran käsiin. Taikinaa on hyvä vaivata ja jauhottaa vielä ennen kuin se kaulitaan piirakoita varten. Vaivatessa taikina kovettuu ja kuivahtaa hieman, samalla saat näppituntumalla säädeltyä, että taikinapallo on sopivan kimmoisa, eikä enää tartu käsiin vaivaamisen jälkeen.



Itse tykkään sekoittaa kylmään veteen ensin summittaisen määrän ruisjauhoja, saman verran vehnäjauhoja. Tykkään hakea hieman sitkoa vaivaamalla löysää taikinaa kulhossa. Sitten lisään suolan (oman maun mukaan) ja vuorotellen lisää ruisjauhoja ja vehnäjauhoja. Taikinassa on käsiteltävyyden takia hyvä olla suurin piirtein saman verran vehnä- kuin ruisjauhoja, ehkä hieman enemmän ruista kuin vehnää.

Seuraavaksi kaulitsen neljäsosan taikinasta 2 cm paksuiseksi levyksi tasakaulimella (ei kuvassa näkyvä pulikka). Painelen juomalasilla siitä pyöreitä kakkaroita.

Jos sydän loppuu kesken, ylimääräiset kakkarat voit paistaa sellaisenaan ja voidella voilla. Lapsena piirakanpaistoon kuului aina kakkaroiden järsiminen.


Oikean karjalanpiirakan kuori tulee ajaa niin ohueksi, että valoa vasten nostaessa taikina kuultaa läpi. Pulikan käyttö vaatii hieman opettelua, mutta se on helppo ja hyvä tapa saada ohut kuori, kun ajamisen osaa (ajaminen = pulikalla kaulitsemista). Pulikalla kaulittaessa on tärkeää, että jauhoja on alla paljon. Pulikan kanssa on tärkeää käyttää joko hyvin hienoa ruisjauhoa tai vehnäjauhoa, sillä karkea ruisjauho tekee kuoreen reikiä. 

Tavoitteena on saada kaulittava kuori pyörimään ympyrää kaulittaessa. Kaulitsemisen jälkeen pöytään tulee jäädä jauhoympyrä. Pulikalla kaulittaessa liike painaa ensin toisenpään alas, ja sen jälkeen toinen. Pulikan päät tekevät ikään kuin ovaalia liikerataa. Kädet tekevät kuopivaa, ylösalas-liikettä, kun toinen käsi on alhaalla, toinen on ylhäällä. Jotta kuori pyörisi paikallaan, kädet pyörivät hieman sivusuunnassa joko kellon myötäisesti tai kellonvastaisesti (riippuu kumpikätinen kaulitsija on). Jotkut pitävät toisen käden paikallaan ja liikuttavat toista ovaalissa ympyrässä. Kuulostaa tosi monimutkaiselta, mutta kannattaa lukea tämä niin, että kuvittelee pitävänsä pulikkaa kädessä. Pulikkahan luontaisesti vaappuu, eikä sillä ole tarkoitus kaulita "suoraan" niin kuin tasakaulimella.

Mummo aina painotti, että puuroa on levitettävä tasainen, ohuehko kerros koko kuorelle. Mummo keitti hieman löysemmän sydämen kuin itse keitän.

Rypyttämisen voi aloittaa keskeltä näin...

jolloin ensin rypytetään toinen puoli ja käännetään piirakka ympäri...

tai sitten rypytyksen voi aloittaa päästä kuten oikeat piirakkamestarit tekevät. Itse olen oppinut vasta hiljattain tämän tyylin, se on vaikeampaa kuin mitä luulisi.

Kuumat piirakat voidellaan vesivoi- tai maitovoi-seoksella. Jäätelörasiat ovat aivan voittamattomia piirakkarasioita.

 Kohta on joulu!!!

 Valmistelen vielä jouluruokia, tänä jouluna meille tulee kaksi ystävää viettämään joulunpäivät luonamme. Saan laittaa kunnolla ruokaa isolle porukalle. Eilen tein uunirosollin ja kinkun kastikkeen sekä paistoin saaristolaisleivät. Joulupöydässämme on tänä vuonna Jamie Oliverin Pot roast pork (ohje tässä) ja siihen sopiva portviinikastike (ohje tässä).

Nähdään jouluaattona!

Uunirosolli

Get ahead gravy ennen paistoa


Get ahead gravy paiston jälkeen muussattuna.

Get ahead gravy ennen siivilöimistä. Siivilään jääneistä lihoista teen tänään kanarisoton.
Saaristolaisleivät jäähtymässä.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

20. luukku: Arkistotonttulasta päivää

Huomisen Tuomaanpäivän kunniaksi kaivelin arkistoista vuonna 1935 Vaarojen valkeat- opintopiirijulkaisussa ilmestyneen tekstin joulutavoista. Kyseinen julkaisu on graduni aineistoon kuuluvien tekstien kaltainen, siksi olen penkonut näitä vanhoja kertomuksia.

 

Vanhoista pohjoiskarjalaisten joulutavoista


Kaikki vanha häviää aina uuden edistyksen tieltä. Niin ovat suurimmaksi osakis hävinneet myös esi-isäimme vuosisatoja käytännössä toteuttamat vanhat joulutavat. Siitä huolimatta itse joulu kuusijuhlineen säilyy meillä edelleenkin suurena juhlapäivänä. Voidaan kuitenkin sanoa, että ennen vanhaan valmistauduttiin joulua vastaanotttamaan paljon suuremmalla huolellisuudella kuin meidän päivinämme.

Niinpä joulun tuloa saatettiin valmistella jo useita kuukausia ennen juhlaa. Siivous-, vaatetus- ja ruoka-aineisiin kiinnitettiin jo hyvissä ajoin huomiota, juustoja kuivattiin ja maltaita imellytettiin.

Oikeastaan joulun valmistus alkoi jo aikaisin keväällä, jolloin kokeiltiin ohran siemenen itäväisyyttä. Mökkiläiset kylvivät ohraa mökkinsä ympärille ja sanoivat: "Tulee siitä nyt sen verran, että saa jouluolutta". Kun nykyisin maltaatkin valmistetaan tehdasmaisesti, niin lienee sopivaa tässä muiden joulutapojen yhteydessä kertoa, miten entisaikaan maltaita valmistettiin.

Maltaiden valmistus alkoi viimeistään marraskuun viimeisenä päivänä, kuten sananparressakin sanotaan. "Antti avain kädessä, Tuomas tuoppi kainalossa". Olutohra otettiin aitasta Antin-päivän aikaan. Ensiksi nämä mallasohrat vietiin lämpimään huoneeseen, jossa ne kasteltuina pantiin kuurnaan. Siinä niiden annettiin olla niin kauan, että ne alkoivat itää. Sitten kun ne olivat hyväksi itäneet, levitettiin ne saunan parvelle. Saunan uuniin pantiin kovia koivuja ja poltettiin niitä niin paljon, että koko uuni oli punaisena. Silloin alettiin lyödä löylyä, ja sitä sai tulla niin paljon, että sauna oli höyryä täynnä kuin höyrykattila. Höyry tunki pihisten ulos seinänraoista ja saumoista. Löylyn lyöjä sai lopuksi ruveta lattialle pitkälleen ja loiskia sieltä vettä kiukaalle, kunnes hänen oli viimein pakko ryömiä ulos. Ovi teljettiin visusti kiinni, ja siellä saivat sitten maltaat imeltyä.

Tämä tämmöinen löylytys tehtiin neljä, jopa viisikin kertaa. Kun maltaat olivat saavuttaneet tarpeellisen, niin kuivattiin ne lopulta miedossa uunin lämmössä.

Selvää oli, että saunoitus kesti useita vuorokausia. Monestiolivat tällaiset mallassaunat nuorten kokoontumispaikkoja. Oli tullut tavaksi, että varsinkin talon piiat nukkuivat noina aikoina mallassaunassa yönsä.

Sitten kun oli tämän pitkän, vaivalloisen alkutyön perästä saatu maltaat kuiviksi, niin pantiin ne säkkeihin ja jauhettiin käsikivellä. Tarkkaa työtä oli jauhaminen, sillä maltaat piti jauhaa sopivan karkeiksi. "Jyvä poikki, toinen halki, kolmas kokonaan", oli emännän tiukka sääntö.

Itse jouluoluen valmistuksen piti tapahtua, niinkuin edellä mainitussa sananlaskussa sanottiin, kolme päivää ennen joulua, eli Tuomaan-päivänä.

Jos mikään, niin oluen ja maltaiden valmistus oli suurta taitoa kysyvää. Kalevalassakin kerrotaan, miten morsianta muistutettiin miehelään mentäessä maltaiden valmistuksesta.

"Keitä ohraiset oluet,
makujuomat maltahiset
yhen ohrasen jyvästä,
puolen puun on poltakselta!
Kun sa ohria imellät,
ma'ustelet maltahia,
elä koukulla kohenna,
kärryksellä käännyttele:
Aina kourilla kohenna,
kämmenillä käännyttele!"

Oluen valmistus alkoi tavallisesti aikaisin aamulla, jolloin maltaat pantiin suureen tiinuun ja niiden päälle kaadettiin kiehuvaa vettä. Tätä seosta hämmennettiin ahkerasti ja tiinun peitteenä käytettiin vällyä tai turkkia. Samaan aikaan kun seosta hämmennettiin, pidettiin uunissa varistumassa myöskin mukulakiviä. Kun täysinäinen mäskitiinu näet rupesi jäähtymään, otettiin hiilloksesta näitä kuumia kiviä ja ätkättiin ne tiinuun, ettei se päässyt vain liian aikaisin jäähtymään. Kun tämä mäski oli tarpeeksi imeltynyt, niin ajettiin se kuurnaan, koverrettuun honkapölkkyyn, jonka toisessa päässä olevasta reiästä vierre pääsi juoksemaan pois.  Kiehuvalla vedellä valettiin kuurnassa olevaa mäskiä niin kauan, että oli saatu kaikki imelä pois. Hyvänä oluena pidettiin suhdetta: kappa maltaita, kannu olutta.

Kun vierre oli saatu näin erotetuksi maltaista, pantiin se korvoihin, lisättiin siihen hiivaa ja humaloita ja annettiin sen käydä.

Jalo joulujuoma oli vihdoin valmis. Runti liistaroitiin tiukasti kiinni. Mutta oluen valmistus ei ollut ainoa puuha, johon täytyi ryhtyä paljon ennen juhlaa. Sellaisia oli muitakin. "Joulukseen kettukin kenkärajoja kokoilee", sanoo sananlasku. Kokovuotisia lihantarpeita teurastettaessa otettiin joulu huomioon: parhaat kinkut ja sianpää varattiin jouluksi.

Sitten kun joulu alkoi lähestyä, sitten sitä vasta kiirettä oli. "On niin kiire kuin kolme päivää ennen joulua", kuulee vielä joskus nykyisinkin sanottavan. Varsinkin naisväellä oli kova kiire. He saivat tehdä Tuomaan-päivästä lähtien työtä aivan pyöreitä vuorokausia, siis yötä päivää.

Mutta tärkeitä tehtäviä oli toimitettavana miehilläkin. Eräs tällainen tärkeä tehtävä oli jouluviinojen haku kaupungista. Senkin piti olla jo Tuomaan-päivänä kotona. Tämän "joulu-artikkelin" hankinta tapahtui siten, että joku kylän isännistä ilmoitti lähtevänsä viinan hakuun. Kaikki kylän miehet, jotka sitä halusivat, toivat silloin rahat tuolle isännälle. Ja niin istuutui isäntä tynnyrin päälle ja lähti lähimpään kaupunkiin.

Vielä kuului miesten tehtäviin tuoda heinät ja lehdekset kotia. Mutta ennen kaikkea oli heidän velvollisuutensa käydä metsästä kuiva tervaslatvainen kelohonka, joka katkottiin ja halottiin suuriksi kappaleiksi, sillä jouluyön pystyvalkeaan ei kelvannut puu kuin puu, vaan sen täytyi olla hyvin palavaa ja kestävää. Mieheteivät jouluaattona muuta tehneetkään, kuin hakivat karjan ruoan ja nämä joulukuivakset.

Kaikkien varustelujen näin tultua suoritetuksi alkoikin sitten itse joulun vietto, ja se aloitettiin saunalla. Tämä joulusaunassa käynti on ollut osaksi pakanallinen tapa. Vanhat suomalaiset omistivat näet talvipäivän seisausjuhlan vainajien hengille, joille lämmitettiin sauna; sitä näet pidettiin parhaana kestitsemismuotona. Miesten saunassa ollessa toivat naiset suoria ruisolkia tupaan, ja levittivät ne lattialle. Jouluoljilla oli oma tarkoituksensa. Uskottiin, ettei saanut häiritä henkiä kopisevalla kulkemisella, mutta uskottiin jouluolkien myös merkitsevän sitä, että kasvava ja tuleentuva ruis oli kuollessaan uhrannut ja antanut itsensä seuraavalle sukupolvelle siemenen elämän. Näin kuolema toi valon ihmiskunnalle.

Emännän huolena oli joulupöydän kattaminen. Emännän osuus oli muutoinkin joulun valmistuksessa kaikkein suurin ja voimia kysyvin. Paitsi jo edellä mainittua oluen valmistusta ja leipomista oli joulutunnelman kohottamiseksi saatava pöytä varustetuksi sekä runsaalla että myöskin jokapäiväisestä poikkeavalla ruoalla.

Pöytä oli peitetty lumivalkoisella liinalla. Sen keskelle asetettiin kolme"joulun jalkaa", so. pieniä happamesta taikinasta leivottuja kokkareita, joiden päälle pantiin erikoisesti sitä varten leivottu hyvin suuri limppu, ja sen päälle kymmenkunta pienempää. Tämän limppupyramiidin ympärille asetettiin sitten rieskoja, jotka oli leivottu ohrasta ja rukiista. Nämä pantiin syrjälleen. Sitten oli pöydässä voita isot harkot, lihaa ja lampaanreisiä suuret röykkiöt ja siankinkkuja. Kun tähän lisätään vielä pari kolmihaaraista kynttilänjalkaa omatekoisine kynttilöineen, niin ehkäpä tästä saakin lukija jo jonkinlaisen käsityksen entisajan joulupöydästä.

Pöytätavat erosivat myöskin jossakin määrin tavallisista arkipäiväisistä tavoista. Sitten kun talonväkioli tullut saunasta, istuuduttiin pöytään. Isäntä ja emäntä asettuivat pöydän yläpäähän, heistä oikealle talon lapset. Muu väki sijoittui miten sattui, mutta kuitenkin siten, että naiset pöydän taakse penkille ja miehet pöytärahille. Kun kaikki olivat sijoittautuneet pöytään, ei vielä kukaan, kuten tavallisesti, käynyt heti ruokaan käsiksi, vaan kaikki istuivat ihan hiljaa ja odottivat. Kohta tulikin isäntä kamarin puolelta puteli ja pikari kädessä. Ne hän laski kätensä ulottuville ikkunalaudalle, ja kävi paikalleen pöydän ääreen.

Sen jälkeen laulettiin jokin virren säkeistö ja joku lukutaitoinen luki ajankohtaan sopivan rukouksen. Tätä toimitusta kuuntelivat pöydässä olijat hyvin hartaina. Sitten otti isäntä ikkunalta nuo äsken tuomansa vehkeet, otti niistä ensin itse ryypyn sekä antoi niiden kiertää ympäri pöytää. Tämän jälkeen otti isäntä puukkonsa ja tarttui leipään kiinni. Ja muu pere sai seurata esimerkkiä. Isännän lähettämänä kierteli pöydässä myöskin oluthaarikka. Tuo valtava ruokamäärä, haarakynttilät pöydässä, tervaksista tehty pystyvalkea,oljet lattialla, koko perhe parhaissa pukimissaan - siinäpä joulutunnelmaa.

Syönnin jälkeen jakoi isäntäväki lahjat, jotka olivat pääasiassamelkein joka vuosi samat. Miehet saivat tavallisesti piipun ja topan tupakkaa, naiset esiliinan. Lahjojen samanlaisuus saattoi johtua siitä, että kirkonkylän kauppias antoi niitä isännille lahjaksi kysyen, montako miestä ja naista talossa oli.

Jouluyö vietettiin tavallisesti valvoen ja polttaen pystyvalkeaa. Pöytä pidettiin katettuna koko pyhien ajan, syödä sai milloinvain halutti. Siitä kai johtuukin sananlasku: "Kun tulisi joulu, niin saisi yölläkin syödä".

Kirkossa alkoi jumalanpalvelus kello kuuden aikaan aamulla. Yleisenä tapana oli, että kirkkoon mentiin koko talonväki. Ja helyjä pantiin mukaan niin paljon kuin vain niitä talosta löytyi. Meno ja paluu muodostui melkein aina kilpa-ajoksi muiden kylläisten ja naapurien kesken.

Itsejoulunpyhät vietettiin kyläilemällä ja leikkimällä joululeikkejä,joista voisi kertoa paljonkin, mutta sivuutan ne tässä yhteydessä. Kun naapuriin saavuttiin ja istuttiin penkille, niin oli tavallista, että isäntä hetken päästä toi oluthaarikan ja sanoi: "Maistakaapas tätäkin meidän tekoa!".

Veikko Nevalainen



lauantai 19. joulukuuta 2015

19. luukku: Hengähdys

Jouluun on vielä viisi päivää aikaa. Mikään ei ole vielä myöhäistä! Jos valmistelut ovat edes jotenkuten mallillaan, hengähdä tänään hetki. Näin viimeisenä viikonloppuna ennen joulua on kaupoissa varmasti mahdoton hulina, enkä aio stressata itseäni lähtemällä tungokseen.



Lahjojen saaminen on aina kivaa, mutta huomaan vuosi vuodelta riemuitsevani lahjojen antamisesta yhä enemmän. On hauskaa miettiä mitä kullekin lahjansaajalle antaisi. Ennen stressasin osaanko antaa kivoja lahjoja, mutta äidin toteamus, että lahja kertoo jotain antajastaan toi minullekin armeliaamman asenteen itseäni kohtaan. Pääasiallinen viesti lahjan antamisessa on kai se, että olen ajatellut sinua. Juuri tällä lahjalla haluan muistaa ystävää/perheenjäsentä tänä jouluna. Joulukortit ajavat pienemmällä budjetilla saman asian! Postiluukku kolahtaa näin joulukuussa paljon tiheämmin kuin normaalisti, mikä tuo aina hymyn huulille.



Ehkä myös lapsen saaminen on muuttanut suhtautumista jouluun ja lahjoihin. Huomaan tulleeni entistä epäitsekkäämmäksi. Kun veronpalautukset kolahtivat tilille, halusin käyttää niitä läheisten lahjoihin. Mammalomalla tulot eivät ole kummoiset, varsinkaan kun takana on opiskelua eikä rahakkaita töitä. Aiemmin olisin nauttinut veronpalautusrahoista itse, laittanut säästöön ja ostanut itselle jotain kivaa. Nyt muistan läheisiä ja silti rahaa jää säästöönkin. Minä pärjään vähemmälläkin. Vauva menee aina etusijalle, ja minusta on mainiota että sama asenne koskee muitakin ihmisiä. Aina on joku, jolla menee huonommin kuin itsellä. Aina on joku, jota voi auttaa. Aina sen ei tarvitse maksaa, katso luukusta 12 vinkit toisten ilahduttamiseen!


Ruokalahjaksi sahramikorppuja


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

17. luukku: Keski-Euroopan tunnelmaa

Tänään saatte nauttia virtuaalimatkasta Keski-Eurooppaan, Helsingin tapaan. Matka aloitetaan joulumarkkinoilta. Tuomaan markkinat Senaatintorilla on tullut katsastettua pariinkin kertaan, ja varsinkin viikonloppuna riittää porukkaa! Jos Aleksanterin patsaan valvovan silmän alla pyörivä karuselli kiinnostaa, suosittelen arkipäiviä. En ymmärrä miten lapset jaksaa jonottaa viikonlopun ruuhkassa, jono näyttää aikuisenkin silmään loppumattomalta. Tarjolla markkinoilla on monenlaisia käsitöitä, herkkuja ympäri maata, leluja, joulukoristeita ja paljon muuta. Markkinat auki 22.12. asti, joka päivä klo 11-20.

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa



Jos joulumarkkinat kiinnostaa, suosittelen myös Kaapelin joulua. Siellä saa sisätiloissa kierrellä 20.12. asti.

Mielikuvissani joulumarkkinat tuoksuvat paahdetuille kastanjoille. Niitä oli tarjolla lähikaupassa, joten päätin testata tuoko uunissa paahtaminen oikeat tuoksut esiin.


Huuhtele ja kuivaa kastanjat. Tee terävään päähän (ehe ehe) ristiviillos. Laita laakean uunivuoan pohjalle karkeaa suolaa ja päälle kastanjat ristiviillos ylöspäin. Paahda 200 asteessa kymmenisen minuuttia.

Tein itselle pienen maistelusatsin, ja ehkä sen takia tuoksu ei ollut huumaava. Sinne päin kuitenkin.



















Markkinoilta matka jatkuu ikkunaostoksille. Stockmannin ikkunat on ihania, hurjasti pieniä yksityiskohtia. Helsingin söpöin lelukauppa, Tingelin, on söpö jo pelkän näyteikkunan perusteella!

Star Wars -maniaa Stockmannin legoikkunassa


Iittalan lahjaideoita

Jo aiemmin blogissa vilahtanut Fazerin suklaakylä

Suklainen joulukuusi


Tingeling

Tingeling: Myyrä ja söpöt puulelut

Ulkona kierrellyn päivän jälkeen on mukava kääriytyä viltin sisään, keittää pannullinen hyvää teetä ja jatkaa mielenkiintoisen kirjan lukemista. Näin siis, ellei nurkissa satu pyörimään (kirjaimellisesti) liikkumista harjoitteleva vauva, jonka edesottamuksia saa vahtia silmä kovana (ei onneksi kirjaimellisesti).

15. luukku: Pehmeät paketit

Vielä ehtii tehdä itse lahjoja pukinkonttiin! Postiin paketit täytyy laittaa viimeistään 18.12, eli pari päivää tehokasta työaikaa on vielä. Jos viet paketin itse, aikaa jouluaattoon on vielä viikko!

Jos origamit ei oo sun juttu, niin yhtä vaivaton ja suorastaan itsestään valmistuva lahjaidea on villasukat. Niitä voi näppärästi neuloa telkkaria katsellessa. Varsinkin lasten mallit valmistuu nopeasti ja vauvoille sopivat sukat valmistuu supervauhdilla, sukka per päivä. Tällä ohjeella tein bebelle ja tänä vuonna syntyneille serkkupojille sukat lämmittämään pikkuvarpaita. Langaksi kannattaa valita melko ohut lanka, niin saa näteimmän lopputuloksen. Menekki oli mun käsialalla 50g yhteen sukkapariin, puikot 3. Seiskaveikalla tulee kyllä lämpöiset kans! Sukat kannattaa höyryttää, niin näyttävät entistä tyylikkäämmiltä. 



Joulua ajatellen rupesin tekemään bebelle tonttusukkia. Mätsäävää tonttupipoa en voinut jättää kauppaan. Sukkavarteen lisäsin kulkuset, niin kuulee missä pikkutöppöset viilettää. Nyt on jouluinen look valmis!



Jos lähipiirissä ei oo tuoreita pilttejä, niin sukathan voi tehdä kelle vaan! Nilkkasukat valmistuu melkein yhtä nopeesti ku junasukat. Luksusta tässäkin mallissa on käyttää vähän ohuempaa lankaa. Pieni palmikko on yksiväristen sukkien katseenkääntäjä! (jos villasukissa sellasista voi puhua...) Kodin kuvalehden sivuilta löytyy kokotaulukko,jos sukansaajalla on eri koko kuin itsellä. Jostain syystä en saa sitä tähän linkattua.



Näihin nilkkasukkiin tein kääntövarren. Se on nimeään helpompi! Neulo 10 krs oikeaa, yksi kerros nurjaa ja taas 10 krs oikeaa. Käännä sitten alku sisäkautta ympäri niin, että nurjasta kerroksesta muodostuu sukan uusi reuna. Nosta alun silmukat ja neulo yhteen jälkimmäisten oikeiden kanssa. Kääntövarsi toimii myös lapasissa ja pipoissa. Se joustaa melko hyvin, mutta halutessasi varren voi tehdä hiukan suuremmalla silmukkamäärällä kuin muun sukan. Ohje palmikolliseen sukkaan löytyy täältä.




Neulomistakin nopeampi pehmeä paketti valmistuu painamalla kuvioita tyynyliinaan. Perunaleimasin on helppo tehdä itse. Tarvitset painamista varten perunan tai pari, maalia, jonkun siveltimen/sienen, jolla levittää maalia ja tietty tyynyliinan. Esimerkiksi Anttilassa on iso valikoima yksivärisiä tyynyliinoja. Näppärä tekijä tekee tyynyliinankin ylijäämäkankaasta, sekin on helppo kun on vain kaksi ommeltavaa saumaa. Nyt en ruvennut tyynyliinaa tekemään, vaan valmiilla mennään.



Laita tunnelmavalaistus päälle (mutta muista hyvä kohdevalo ettei silmät rasitu!), joululauluja soimaan ja eikun neulomaan! Hyväksi havaittua neulontamusaa on Frank Sinatran ja Ella Fitzgeraldin joululevyt.

16. luukku: Kierrejoustin ja muista kiemuroita


 Terveisiä graduaivoista.

Menin nimittäin nukkumaan 14.12. joskus iltayöstä ja tajusin kuin salama, että unohdin päivittää blogin. Mutta ei voi mitään. En ole oikein edes tehnyt mitään mielenkiintoista, josta päivittää, eikä aivot toimi yhtään.



Kävin juuri tekemässä viimeisen yliopistotentin, aiheeltaan monikulttuurisuus ja jotainjotainjotain. Nyt olo on tukkoinen, eikä ollenkaan vapautunut. Ehkä huomenna ymmärrän, että ei tarvitse enää tehdä yhtään kirjatenttiä. ENÄÄÄÄÄÄ! Esseitä kirjoittaisin vaikka kuinka, mutten voi sille mitään, ettei hirveästi kiinnosta tankata ensin viittä kirjaa aivoon ja sitten marssia tenttisaliin suoltamaan, minkä siitä vähästä muistaa.

Kierrejoustin

Sen verran jotain olen kuitenkin tehnyt, että neule on pysynyt kädessä.

Uusi tuttavuus: Kierrejoustin!
Tosi helppo tehdä, kiva vaihtelu. Ei jousta ihan niin paljon kuin normaali putkijoustin.

1 krs. *neulo 1 n, 2 o*. Toista *-* kierroksen loppuun.
2. krs. *neulo 1 n, nosta yksi neulomatta, neulo silmukka ensin neuleen oikealta puolelta yhden kerran (älä päästä puikolta) ja sitten sama silmukka uudestaan neuleen nurjalta puolelta. Tee nostetulla silmukalla ylivetokavennus tuplasilmukan yli*. Toista kierros loppuun.

Vuorottele näitä kahta kierrosta.
Jälki näyttää tältä:



http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/tee_itse/neulonta/nain_neulot_kierrejoustinta

Lopuksi saatte kuvia:






Käytiin joululounaalla joulumarkkinoilal. Ruoka oli hyvää ja kipsipatsaalla tonttuhattu


Kauneimmat joululaulut olivat mukava alku joulunodotukselle, ensimmäinen erä vihkosta laulettiin 14.12, toinen erä ensi tiistaina. Sitä odotellessa. Kuva Viitasaaren kirkosta.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

13. luukku: Lucia tuo valon ja sahramin

Tänään on juhlittu Lucian päivää ja kolmatta adventtia. Käytiin aamupäivällä läheisellä Stansvikin kartanolla pyörähtämässä joulumyyjäisissä ja ihailemassa tyyntä merta. Siellä oli pihalla koiravaljakkokin, veikkaan että parin vuoden päästä se on hitti! Kamera unohtui taskuun, joten saatte nauttia sanoista kuvien sijaan. Iltapäivällä laulettiin kauneimpia joululauluja ja päästiin jopa ihailemaan lumisadetta.

Ruotsissa Lucia on iso juttu, ja Lucian päivänä syödään sahramilla maustettuja lussepullia. Sahramia tarttui mukaan kaupasta, mutta pullan sijaan tuleekin rapsakoita korppuja!



Taikina saa sahramista herkullisen värin!
Valkosuklaiset sahramikorput

100g voita
0,5g sahramia
2 munaa
1,5dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
n. 1,5dl mantelia
n. 100g valkosuklaata

Sulata kattilassa voi sahramin kanssa ja kaada toiseen kulhoon. Sekoita joukkoon munat, ei tarvitse vatkata kummoisesti. Rouhi
mantelit ja valkosuklaa karkeaksi. Sekoita kuivat aineet ja rouhitut mantelit ja suklaa keskenään. Lisää ne voin ja munien joukkoon ja muodosta taikinasta kolme pötköä pellille. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 25min. Ota pelti uunista, laske lämpö 125:een ja leikkaa pötköstä vinottain n. 1cm leveitä paloja. Paista vielä 10min, sammuta uuni ja anna korppujen kuivua uunissa jälkilämmöllä, mieluiten yön yli.









Kolmas jouluolut, Prykmestarin Jouluolut toimi mainiosti saunaoluena. Pils-tyyppinen savuolut, joka on jännä aluksi, mainio lopuksi!