sunnuntai 6. joulukuuta 2015

6. luukku: Itsenäisyyspäivä keittiömestarin pöydässä

Meillä juhlistettiin itsenäisyyspäivää tänään perheen kesken, hyvän ruuan merkeissä.
Tässä päivän mahtava, juureksilla juhliva menu. Jälkiruoan ja keiton ohjeet löytyvät kuvien alta.


Parman kinkkua, paistettua salamia, salaattia, porkkana- ja juurisellerilastuja, Manchego-juustoa, retiisiä, vinaigrette

Maa-artisokkakeittoa, palsternakka-lastuja
Ylikypsää ankankoipea, yrttiöljyä ja risottoa


Marjamoussea, marjamelbaa, rommi-mascarponevaahtoa ja piparimurua

 
Rocky road: Popcornia, vaahtokarkkeja ja ranskanpastilleja maitosuklaassa, pyöriteltynä palleroksi

 

Maa-artisokkakeitto

(Pieni annos kuudelle, lautasellinen neljälle)

Puoli kiloa maa-artisokkaa
Yksi purkki kermaa
(Noin neljä desiä maitoa)
Pari perunaa

Kuori ja paloittele artisokat ja perunat. Keitä. Kaada kerma kattilaan ja soseuta. Mausta suolalla ja valkopippurilla, valkopippurin voi halutessaan jättää pois. Lisää nokare voita, jos haluat. 

Juureslastut

Juureslastuja voi tehdä esimerkiksi porkkanasta, juuriselleristä, punajuuresta, nauriista, lantusta ja palsternakasta. Pese tai kuori juurekset perusteellisesti, siivuta juustohöylällä tai juuresleikkurilla niin ohueksi kuin saat. lämmitä pastinpannussa puolesta sentistä sentin kerrokseen öljyä, tiristä lastut pienissä erissä ja imeytä liika öljy talouspaperin päällä. Öljyn lämpöä voi testata yhdellä mallisiivulla, öljy on sopivan kuumaa kun lastu kuplii öljyssä.

Marjaduo

1-2 dl mustikka-mansikka-vadelma-murskaa
100 g valkosuklaata
1½ liivatetta
purkki kermaa
(sokeria)

Vatkaa kerma ja sulata valkosuklaa. Valuta jäähtynyt suklaa kermavaahtoon ohuena norona. Keitä pari ruokalusikallista vettä ja liuota liivate siihen. Yhdistä liivate marjamurskaan ohuena norona voimakkaasti sekoittaen. Kääntele marjamurska vaahtoon.

½ dl kermaa
200 g Mascarponea
rommia, punssia tai muuta alkoholia maun mukaan
(sokeria)

Vatkaa kerma ja notkista Mascarpone rasiassa. Yhdistä ja mausta.

Koristeeksi piparimurua, marjamurskaa, suklaarouhetta... Muunneltavissa.


lauantai 5. joulukuuta 2015

5. luukku: Nyt siivotaan ja koristellaan!

Joulusiivouksessa avainasemassa ovat hyvä siivousmusiikki, jouluiset herkut ja oikea asenne. Puhdasta pitää tulla, mutta uusia ryppyjä ei tarvitse hommata otsalle (ellei kyseessä ole naururypyt). Uunissa voisi hauduttaa herkullista uunipuuroa, taatelikakkuja on vielä jäljellä ja jos paistaisi pari joulutorttua, niin eiköhän näillä eväillä jaksa.


Ajattelin tehdä hieman perusteellisemman joulusiivouksen, koska kaikki tavarat eivät ole vieläkään löytäneet muuton jäljiltä paikkaansa. Suurin haaste on ns. graduhuone, josta on tullut varasto/pyykkihuone. Nyt siis päivän ensimmäinen joululevy soimaan ja puunausoperaation kimppuun!

Parasta joulusiivouksessa on se, että saa kaivaa joulukoristeet esille. Meillä kotona ne ripustetaan esille vasta aattona, mutta haluan kyllä nauttia omista koristeista hieman pidempään! Joulutähtikin on valaissut ikkunassa jo marraskuun puolesta välistä asti, naapurien riemuksi.

Jotta päivä ei menisi pelkäksi siivoukseksi, lähdimme koko perheellä katsomaan, millainen joulupolku löytyy Herttoniemen vanhalta kartanolta. Sää ei oikein suosinut, mutta sitäkin ihanampi oli poiketa vanhaan Knustbackan kartanoon kurkkaamaan entisaikojen jouluvalmisteluita. Katossa roikkui himmeli, ja kiusaus oman himmelin tekemiseen kasvoi taas. Viime viikolla oltiin Joensuussa ja siellä oli Taitokortteli himmeleitä pullollaan. Ahkerat kätöset olivat kieputelleet himmeleitä vanhojen virsikirjojen lehdistä. Himmelit taitavat tänä vuonna tehdä uutta tulemistaan, sen verran runsaasti askartelukaupoissa on ollut matskua tarjolla. Että jos ei huvita kieputella virsikirjojen sivuja sopiviksi pötköiksi, niin helpommallakin pääsee.

Illalla, kun pienet tonttuset ovat sulkeneet silmänsä, alkaa mamman pata porista. Huomisen perinteisiin kuuluu piparien paistaminen, joten taikina täytyy tehdä tänään. Ohjeen olen julkaissut toissavuoden itsenäisyyspäivänä.

Tunnelmia Tuomaan markkinoilta ja ikkunasoppailuretkiltä ensi viikolla!


perjantai 4. joulukuuta 2015

4. luukku: hillitöntä pimeyttä ja joululahja liikkujalle!

Kello 12 ja "aurinko"

Pimeys on huonon ajokelin aikaan todella pettävää. Kuskin huomio menee täysin liikenteen tarkkailuun.
Tsori ihmiset, nyt meinasi jäädä joulukalenterin luukku avaamatta tänä päivänä. Vaihdettiin maisemaa Porin suuntaan itsenäisyyspäiväksi, joten päivä vierähti autossa istuen ja verkko on epävakaa tien päällä, joten blogi jäi siinä rytäkässä päivittämättä. Ajoin Jämsästä Tampereelle ja varsinkin moottoritie oli yhtä vesilätäkköä, vesisumu pyöri tien pinnassa ja autojen valokeilat heijastivat joka pinnasta - ajokeli oli koko matkan tosi huono, paikoitellen jopa vain kymmenisen metriä tarkkaa näkyvyyttä... Nyt on silmät väsyneet, kun joutui tihrustamaan ajorataa, että missä menee tien reuna.


En kyllä ikinä opi ymmärtämään sellaisia kuskeja, jotka ajavat tuollaisella säällä kuin hullu, ohittelevat miten sattuu vaikka ohituskaistojakin on tasaisin väliajoin. Ei sen puoleen, näkyi tienreunoilla kyllä niitä mustia, hämärässä liikkuvia hahmoja...

MUISTAKAA KÄYTTÄÄ HEIJASTINTA TAI HEIJASTINLIIVIÄ.


Ehdoton joululahjavinkki paljon ulkona liikkuvalle on heijastinliivi ja koiran kaulapantaan kiinnitettävä valo. Uskokaa tai älkää, lenkkeilijän on hyvä kiinnittää se takin reunaan. Pieni valo valottomilla alueilla jopa tehokkaampi kuin heijastin, sillä heijastimen huomaa takin reunasta vasta, kun siihen osuu valoa. Mitä useampi pieni valo tai otsalamppu takin reunassa killuu, sitä tehokkaampi on huomio. Käytän itse tällaista polkupyörään kiinnitettävää kumisella kiinnityslenksulla varustettua led-lamppua (linkki Motonettiin), Lidlistä sai niitä kaksi kappaletta viidellä eurolla. Viitasaarella kun ei ole joka paikassa katulamppuja, niin ne kiinnittävät välittömästi autoilijan huomion vaikka metsätie muuten olisi pimeä. Siitä vielä pakettiin välikerrasto ja lämpöhansikkaat sekä heijastinliivi. Mie olisin ainakin onnellinen.


Meillä jouluvalmistelut sujuu ajankohtaan nähden nyt hieman takkuillen. Joululahjat jo ostettiin ja puoliksi tehtiin, mutta juuri muuta ei ole tehtynä. Eilen mies teki piparitaikinan jääkaappiin, se siellä odottaa kun tulemme takaisin Porista.

Tämän päivän kohokohta oli ehdottomasti paikallisen kahvilan lounas. Siis miulle tulee joka kerta niin hyvä mieli, kun kävelen sinne sisään. Henkilökunta on ystävällistä ja sieltä saa hyvää ruokaa ja pullaa. Olen aivan koukussa Vehnänjyvän Talon leipään (Linkki Facebookissa, tästä kotisivuille: http://www.vehnanjyva.com/). Tänään ruokana oli Aurajuustokeittoa. Mieshän ei sitä tavaraa syö, joten kun astuin väsyneenä kahvilaan ja sain eteeni valmiiksi miehen maksaman lounaan, niin täytyy kyllä sanoa, että energiamittari latautui välittömästi.

Oletteko muuten huomanneet Facebookissa sellaista kuin Parisuhteen joulukalenteri (linkki). Jos ette, menkääpä katsomaan, sinne tulee joka päivä pieni tehtävä. Tänään tehtävä meni hieman sivusuun, mutta ulkona syöminen korvasi koko hoidon.

Huomenna päivittää Anni, mutta sitten itsenäisyyspäivänä onkin taas minun vuoroni. Luvassa ainakin hieman pohdintaa itsenäisyydestä ja ruokakuvia, ehkäpä joku kiva reseptikin... Ei saa paljastaa liikaa. ;)

torstai 3. joulukuuta 2015

3. luukku: Tahmaisen taatelin tapaus

 
 
Lumesta ei ole tietoakaan, mutta joulu täytyy rakentaa nyt muuten. Tänään ruvetaankin haaveilun sijaan joulutouhuihin myös täällä Helsingissä! Käsittelyyn otetaan yksi jouluklassikko: taatelikakku. Päätin testata pari eri reseptiä tästä klassikosta. Jos haluat selvittää otsikon tapauksen, niin ostapa pussi kuivattuja taateleita ja rupea hienontamaan.

Ensimmäisenä kokeiluun pääsi jauhoton ja sokeriton versio. Muokkasin alkuperäistä ohjetta hieman, mutta lopputulos ei ollut omaan makuun sopiva.  Kananmunista syntyi kakkuun ihanan kuohkea rakenne, mutta minusta kakku maistui pelkälle kananmunalle. Kakku ja maku tiivistyi hieman yön aikana, mutta jäin silti kaipaamaan vähän tuhdimpaa makua. Ehkä sitä olisi voinut saada käyttämällä enemmän taateleita ja muutaman banaanin. Liian terveellistä minun makuun, kyllä jouluna pitää saada kunnolla kaloreita! Tässä kuitenkin ohje, jos kiinnostaa kokeilla. Sinänsä resepti olisi kätevä, kun kävisi laktoosi-intolerantille ja keliaakikollekin.

TAATELIKAKKU ILMAN JAUHOJA JA SOKERIA



250 g  pehmeitä, tuoreita taateleita (tai kuivattuja, pehmeitä)
1/2 dl kermaa
75g mantelijauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl muskottipähkinää
1/4 tl pomeranssinkuorta
50 g tummaa suklaata
1/4 tl inkiväärijauhetta
3 kpl kananmuna

VUOKAAN
2 rkl rypsiöljyä
3 rkl mantelijauhetta
Poista kivet tuoretaateleista tai, jos käytät kuivattuja taateleita, keitä niitä hetki kermatilkassa. Käytä taateleista 200 grammaa soseeseen ja säästä loput sattumiksi.

Paloittele suklaa ja taatelisattumat. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet yhteen, myös suklaa ja taatelisattumat. Vatkaa kananmunat puhtaassa kulhossa sähkövatkaimella kuohkeiksi (noin 3 minuuttia). Lisää kananmunat taateliseokseen ja sekoita varovasti tasaiseksi niin, ettei kuohkeus katoa. Lisää kuivat aineet ja sekoita.

Voitele öljyllä pienehkö kuivakakkuvuoka (vetoisuus n. 1 litra) ja halutessasi jauhota mantelijauholla. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa alatasolla 30-40 minuuttia tai kunnes hammastikkuun ei tartu taikinaa. Peitä kakku foliolla ja laske alatasolle, jos pohja saa liikaa väriä.
Kumoa valmis kakku lautaselle. Siivilöi päälle halutessasi tomusokeria tai kookosjauhoja lumihunnuksi.

*****

Toinen kokelas yhdistää kaksi klassikkoa: taatelikakun ja piimäkakun. Ohje on samaisesta Hyvää joulua -kirjasta, kuin ensimmäisestä luukusta paljastunut joulukaakao.






TAATELIPIIMÄKAKKU

12-16 palaa

200 g voita
6 dl vehnäjauhoja
2 dl fariini- tai muscovadosokeria
2 tl ruokasoodaa
1 tl neilikkaa
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
100 g kuivattuja taateleita hienonnettuna
2 dl vaaleaa siirappia

VUOKAAN
nokare voita
korppujauhoja

Sulata voi ja jäähdytä se. Sekoita kuivat aineet ja hienonnetut taatelit keskenään. Lisää piimä ja siirappi ja valuta lopuksi joukkoon sula voi. Sekoita ainekset nopeasti sekaisin niin, ettei taikinaan synny sitkoa. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (vetoisuus n. 2 litraa) ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin tunnin ajan. Jos kakun pinta tummuu liikaa, peitä vuoka foliolla. Jäähdytä kakku kokonaan ennen kuin kumoat sen vuoasta. Koristele halutessasi tomusokerilla. Taatelipiimäkakku säilyy pitkään ja sen voi myös pakastaa. Se on myös mainio ruokajoululahja!



*****








 


Laitoin kakkuun taateleita tuplamäärän, koko pussillisen (200g). Kakku kohoaa hyvin, joten kannattaa olla sopivan iso vuoka, ettei käy köpelösti. Paistahan koko tunti, kakku jää helposti raa'aksi. Ja kakkukupua EI TOSIAAN kannata nostaa ennen kuin kakku on kokonaan jäähtynyt, muuten käy niinkuin tälle ahmatille ja tuloksena on lättähattu. Onneksi haitta on vain kosmeettinen. Kakku on siis herkullisen kostea, kuivakakusta ei tietoakaan. Maku täydellinen.










Uunista on levinnyt taloon ihana joulun tuoksu, tästä on hyvä virittäytyä itsenäisyyspäivään ja piparien leivontatalkoisiin!





keskiviikko 2. joulukuuta 2015

2. luukku: Suklaatalo ja joulustus

Enää 22 päivää jouluaattoon!

Hei kaikille minunkin puolesta, taas blogin äärellä kuten totuttua. Tänä vuonna bloggailen Viitasaaren tuiverruksesta ja toivon sormet ristissä, että tännekin saataisiin valkoinen joulu. Eilen satoi kyllä lunta, mutta maa on aika märkä ja pakkasesta ei tietoakaan, joten sulanee pois huomisaamuun mennessä, ellei tule lisää taivaalta.

Tänä vuonna blogissani olen ajatellut pyöritellä mitä mielen päälle sattuu, mutta ainakin jouluperinteitä ja jotain neuleisiin liittyvää ajattelin. Toivon mukaan pääsen Viitasaaren vastaanottokeskukseen ennen joulua vapaaehtoiseksi, niin sieltäkin saattaa pohdintaa kirvota. Reseptejä myös on luvassa. Joulunälkäisille kosolti materiaalia vuosilta 2012, 2013 ja 2014 edellisessä blogissani Tule joulu kultainen.

Viimeistelen Viitasaarelta käsin maisteriopintojani, ja ennen joulua olisi rypistettävänä vielä kaksi isohkoa tenttiä, joista toisen kävin tekemässä Joensuussa 27.11. ja toinen olisi 16.12, parin viikon päästä. Eli tenttiin lukua tiedossa... Varmaan ehdin siinä sivussa bloggailla rauhassa.

Eilen nollasin tehokkaasti rötköttäen, syöden suklaata ja joulustaen. Minun piti ripustaa joulu tupaan jo marraskuun puolella (kamoon, hei, täytyyhän niitä koristeita katella jonkun aikaa ennen kuin joulu on ohi!), mutta edellinen tentti vei kaiken huomion. Yleensä yliopistossa kaksi viimeistä joulua edeltävää viikkoa ovat aivan järkyttävän kiireisiä, kaikkien syyslukukauden kurssien palautukset painavat päälle ja porukalla on todennäköisimmin isoja tenttejä ennen joulua. Toista ongraduttajalla - hommat hoituu,mutta vuorokausirytmi meinaa lipsahtaa päälaelleen, aamut venyvät ja illat myös. Hommat valmistuvat ajallaan ja oleskelu on ihanan rentoa, saa päättää itse aikatauluistaan.

Kokeilussa: Suklaatalo

Olin haltioissani, kun näin Fazerin tämän vuoden tuotekehittelyn kuningasidean: suklaatalon. No, siinäpä näppärä juttu - helppo lasten kanssa, kun ei tarvitse leikkiä kuuman sokerin kanssa. Hieman hitaampaa puuhaa suklaatalon kokoaminen oli... Nostin esimerkiksi juuri yhteenliittämäni talon seinät ilmaan ja koko komeus rysähti kasaan. Onneksi suklaa ei jähmety hetkessä, nopea saa osat vielä liitettyä yhteen. Jotkut tahot suosittelivat palojen kasaamista sulalla suklaalla, mutta itse olen niin tahmatassu, että pian sitä suklaata olisi vain kaikkialla. Kehittelin siis oman patenttimenetelmän:

 

Tarvitset:

- Kiehuvan kuumaa vettä suorakaiteen muotoisessa rasiassa.
- Kahdesta viiteen suklaalevyä ja lisäksi koristeita, marsipaania, sokerimassa, sokerikuorrutetta, karkkeja, vaahtokarkkeja, keksejä, pipareita...
- Lusikoita ja kosolti Serlaa.

 

Tee näin:

1. Liitä ensin suklaatalon seinät yhteen. Lämmitä suorakaiteen muotoisen rasian kylkeä vasten suklaalevyn kohtia, jotka haluat liittää. Paina kohdat yhteen ja anna jähmettyä hieman.


2. Jos sinulla on käytössäsi kaksi käsiparia, voit ensin lämmittää talon päätyseinän kolmelta sivulta ja kiinnittää sen alustaan, paina tämän jälkeen loput kolmelta sivulta lämmitetyt seinät nopeasti päätyseinään kiinni. Yksin alustaan kiinnittäminen ei saata onnistua, koska talo kaatuilee. Taloa on helpompi koristella, jos se ei liiku. Voit myös leipoa piparista alustan, jolle talo kiinnitetään.

3. Lämmitä hetki lusikkaa kuumassa vedessä ja pyyhkäise se kuivaksi talouspaperia vasten. Lämmitä talon seinää kohdasta, johon haluat koristeen. Jos päätyseinäsi ei ole ollut kolmionmuotoinen ja talonpäässä on "ullakkoaukko", liitä päätyihin isot karkit.


Ei siitä nyt mikään taidonnäyte tullut, mutta tulipahan kokeiltua.

Testitulokset:

Helppous: 3/10. Onnistuu aika pienten lastenkin kanssa, heti kun legot pysyvät kädessä ja liittyvät yhteen, tällainen voidaan tehdä yhdessä.

Missä tarjoilla: Sen sijaan, että leipoisi kakun kahvipöytään, miksei voisi askarrella tällaisen? Valkosuklaata, makusuklaata, lakuja, Marinnepalloja, vihreitä kuulia... Jos olet esimerkiksi joulun ajan laihdutuskuurilla tai yrität vähentää makean syömistä, talon rakentaminen on helppo tapa kontrolloida, kuinka paljon suklaata saa syödä tiettyllä aikavälillä.





Fazerin joulukylä Stockmannin ikkunassa


maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulun taikaa



Avasit juuri ensimmäisen luukun Sannan ja Annin joulukalenterista! Ensimmäinen luukku suositellaan luettavaksi (nautittavaksi) glögimuki tai joulukaakao (kurkkaa ohje postauksen lopusta) kädessä ja jouluradion raikuessa. Näin arkisena tiistaiaamuna johdattelen sinut pysähtymään ja muistelemaan lapsuuden jouluja. Sulje silmät ja mieti hetki, millainen on sinun joulusi.

Minulle se on muistoja, tuoksuja, makuja ja musiikkia. Perinteitä. Kiireiseen ja kaoottiseen elämään joulu tuo rentoa rytmikkyyttä. Joulukuun eloa tahdittavat adventtisunnuntait, jouluaskareet ja pitkän aherruksen jälkeinen ansaittu lepohetki. Jouluaamu, kun ei tarvitse vaihtaa pyjamaa pois, saa lorvia ja syödä niin paljon kuin huvittaa. Lorviminen ei kuitenkaan tuntuisi miltään ilman sitä edeltäneitä valmisteluita. Siivousta, leipomista, lahjojen ideointia ja antamista, Hoosianna-hymnin ja Kauneimpien joululaulujen laulamista ja lopulta jouluhartautta. Joulun odotus on suuri osa joulun tunnelmaa. Osa joulun taikaa.

Olen tänä syksynä pohtinut joulua ja perinteitä tavallista enemmän. Juhlimme ensi kertaa joulua lapsiperheenä, puolivuotiaan pojan kanssa. Olen miettinyt paljon lapsuuden jouluja ja perinteitä, joita perheellämme on ollut ja mitä niistä haluan jakaa eteenpäin omalle lapselle. Mikä tekee joulusta joulun? Miten yksi juhla-aika voikin valaista mieltä koko pimeän syksyn? Keskiössä on tietysti joulun sanoma, pienen Jeesus-lapsen syntymä. Ilosanoma, jonka ympärille on muodostunut lahjojen antamisen ja saamisen juhla.

Oma joulunodotukseni alkoi tänä vuonna todenteolla ensimmäisenä adventtisunnuntaina, kun pääsin kirkkoon laulamaan Hoosianna-hymniä. Täysi kirkkosali tuntui raikuvan ihmisten ilosta ja hartaasta paluusta muistojen jouluihin. Samanaikaista iloa, riemua ja toisaalta hartautta ja hiljaisuutta. Sitä joulu pohjimmiltaan minulle on: odotusta riemulliseen hiljaisuuteen. Neljän adventtisunnuntain verran odotusta ja sitä seuraavaa rauhoittumista ja perheen kanssa yhdessäoloa.


Kun suljen silmäni ja ajattelen joulua, alkaa ympärillä tuoksua hyasintin ja paistettujen pipareiden ja joulutorttujen tuoksu, etäältä alkaa kuulua joululauluja ja mielen täyttää rauha. Mieleen tulee yksi kauneimmista (ja puhki soitetuimmista) joululauluista, Kassu Halosen ja Vexi Salmen Sydämeeni joulun teen. Jos pysähtyy ja kuuntelee sanoja tarkasti, laulu koskettaa yhä.


On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen

Ja sanaton on sydämeni kieli.

Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen

Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.


Olen yksin tähtitaivaan alla. Heittäydyn hankeen selälleen ihailemaan kuutamoa ja tähtien tuiketta. Ympärillä vain hiljaisuus ja kynttilämeressä kylpevä hautausmaa. Kaipaus rauhaan.


On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,

Kuin yhtä puhdas itse olla voisin.

Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa

Kuin harras sävel sisälläni soisi.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.


Lumi narskuu selän alla. Kuuntelen. Ympärillä edelleen vain hiljaisuus. Teen lumienkelin.


On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään

Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.

Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,

Vaan mieleni on täynnä kirkkautta.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen

Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.


Olen aivan yksin, ja sydämen valtaa suunnaton rauha. Täällä ei ole mitään ja täällä on kaikki. Nousen ja nautin vielä hetken hautausmaalta kajastavasta kynttilöiden loisteesta.

*********

Ajatus hiljaisesta hämärästä ja mielen täyttävästä joulun rauhasta antaa virtaa. Bébé pitää varmasti huolen, ettei aamuhämärä jää tänä vuonna kokematta, mutta hiljaisuus saattaa jäädä vain toiveeksi ;)

Joulu ei olisi joulu ilman tuttuja perinteitä. Näitä joulunodotuksen tuoksuja ja makuja jaamme tässä blogissa. Jokainen päivä avautuu uusi luukku paljastaen mm. reseptejä, jouluaskarteluita ja muita jouluihimme kuuluvia asioita. Luukuista paljastuu pieni pala joulun taikaa. Nautitaan joulusta ja sen odotuksesta!

JOULUKAAKAO
2 annosta eli kaverille kans


0,5 litraa maitoa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl sokeria
2 rkl hasselpähkinä-suklaalevitettä
1 dl kuohukermaa
kanelisokeria
piparkakkumuruja

Kuumenna maito ja vispilöi joukkoon kaakaojauhe, sokeri ja suklaalevite niin, että ainekset sekoittuvat keskenään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se kanelisokerilla. Kaada kuuma kaakao mukeihin, lusikoi päälle kermavaahtoa ja viimeistele pinta piparimuruilla sekä kanelisokerilla.

Ohje: Välimäki, Teresa & Lindholm, Johanna & Riihelä, Laura 2014: Hyvää joulua. WSOY.


Loppuhuomautus: osan maidosta voi vallan hyvin korvata vedellä, on aika tuhtia tavaraa. Lisättyä sokeria ei minusta tarvita, suklaalevitteessä sitä on riittämiin. Jätin myös kermavaahdon ja hörtylät pois, ja hyvin maistui! Suosittelen nautittavaksi mantelikourallisen kanssa.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Teevärjäystä ja joulukortteja - Tea staining and Christmas cards

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa!

Tänään on tiedossa erittäin kiireinen työpäivä, joten teen tämän päivityksen nopeasti ja tyädentelen sitä myöhemmin, eli perjantaina. Kone, jolla teen tätä päivitystä vastaa suurin piirtein mekaanisen kirjoituskoneen älyä ja nopeutta, joten päivittäminen vie monta tuntia.

Tomorrow is the Independence day of Finland, (6.12.1917) and because of the national holiday, nearly all shops are closed. So I'm writing this quickly before going to work. Tomoorrow I will add some details, like how we celebrate our Independence day here. But today it's all about Christmas cards!


Aloin tehdä joulukortteja toissapäivänä ja harmittelin heti, että olin muutossa viskannut menemään kaikki vanhat, tosin hyvin riekaleiset, Kodin kuvalehteni vuosilta kivi ja nakki. Tästähän se ajatus sitten lähti - etsiskelin hetken netistä fraktuuralla kirjoitettuja näytteitä. Päädyin käyttämään tulosteversiota Aleksis Kiven Yö ja päivä-näytelmästä, jonka löydätte Suomen kirjallisuuden seuran upeasta Aleksis Kiven työtä esittelevästä portaalista Tiet lähteisiin. Kaikki minut kunnolla tuntevat tietävät intohimoisesta suhteestani Aleksis Kiveen ja hänen töihinsä, joten mikäpä parempaa kuin kierrättää kulttuuria, tuskinpa Allu olisi pahaksi pistänyt. Ja tulosteitahan nämä vain olivat. 


As I was starting up with today's project, I realized I had thrown away all my old, yellow and worn magazines when I was going trough my things for the moving. But no problem, I printed out a few sheats of paper from the link I added above. The sheats are written in an old Finnish letters that were actually in use until 1910 and even in the 1920's. These sheats are clips from my idol, Aleksis Kivi, whose work in the Finnish literary field was ground-breaking; he actually published the first ever-written novel in Finnish and was a part in a nation-wide debate over language politics; whether the cultural language should be Finnish or Swedish. At the time Kivi (Stone) published his first play Kullervo, Finland belonged to Sweden and there was little or none, officially published culture that was in Finnish. So that's why I chose these sheats. I think Aleksis wouldn't have minded. 

Tee on värjäävää ainetta. Sen tietää jokainen, joka on kupsauttanut teet valkoiselle paidalleen. Teetä on pitkään käytetty esimerkiksi paperin vanhentamiseen ja värjäämiseen, johon se sopii mainiosti. Aloin kuitenkin miettimään, mihin muuhun teellä värjääminen sopisi ja löysin muutosta jääneet, vaaleat puukehykset. Päätin antaa tylsän väriselle puulle uuden oranssin ilmeen. Kaipa tee sitten käy ihan minkä tahansa huokoisen materiaalin värjäämiseen, joka imee jonkin verran vettä ja väriainetta itseensä. En ole koskaan koittanut värjätä kylläkään kangasta teellä, mutta kaipa se onnistuisi.

Have you ever accidentally poured some tea to your new, lovely white dress? Well, tea stains. Tea has been used for a long time to color paper to make it old-looking and this is a very common method. I was thinking about what else could be stained with tea and then I found this very dull, light, wooden photo frames that I decided to stain. I guess one could stain any other material that sucks up the moist and color, but dries fastly so that the material doesn't turn soggy. Like for instance paper is a very good material but cardbord just turns into mush.

Ohje paperin ja puun teekäsittelyyn - Tea staining (for wood and paper)


Paperin käsittelyyn kannattaa tehdä tiukka seos, jossa on noin ½-1 dl teenpuruja ja sen verran kuumaa vettä, että saat tarvitsemasi määrän teetä. Mitä vähemmän teessä on vettä, sitä voimakkaampaa väriainetta siitä tulee.

 For medium-coloured stain, make a strong mixture, and let it brew for at least for an hour. Take a brush and add thin layers of tea to paper or cardboard, depending on what kind of paper you are using. Some surfaces suck the water in really quickly and suddenly turn into mush, so always try before adding tea to the actual thing you want to stain. Patience is a virtue, as we say here in Finland. You can add in some lighter colours with a dry brush, to add in some highlights.


Hauduta lehtiä haluamasi määrä (itse hadutin noin ½ tuntia) ja siivilöi lehdet pois. Käytä teetä värjäämiseen pienissä erin ja erityisesti puulle ohuissa kerroksissa kunnes sävy on tummuudeltaan haluamasi värinen. Luulen, että jos väristä haluaa todella syvän, puuta voisi jopa liottaa nesteessä, mutta tätä en ole itse kokeillut, joten en mene sanomaan mitään tämän metodin toimivuudesta. Ainakin valokuvakehyksien kohdalla tulisi ajatella esimerkiksi sitä, turpoaisiko puu nesteestä, jolloin lasin paikalleen saaminen voisi olla hieman hankalaa. Kertokaa ihmeessä, jos kokeilette joskus liottamista.